Bushido, suomeksi soturin tie, on moraalisten periaatteiden koodi, jota samuraita ohjattiin ja vaadittiin noudattamaan. Se ei ollut kirjoitettu laki, vaan sydämellä omaksuttu moraalin ja etiikan koodi, joka siirtyi sukupolvelta toiselle. Lyhyesti bushidoo tarkoittaa samuraita velvoittavia moraalisääntöjä.

Nitoben määrittelemänä samurai-etiikan ideaalit ovat: oikeamielisyys, rohkeus, hyvyys tai säälintunne, kohteliaisuus, vilpittömyys, kunnia, uskollisuus ja itsehillintä. Nämä olivat arvot tai ihanteet, joiden mukaan samurain tuli elää ja toimia niin jokapäiväisessä elämässään, kuin tehtäväänsä noudattaessaan. (Nitobe, 1900)

Kukaan ei tiedä, milloin samurait tulivat ensimmäistä kertaa Japanin historian näyttämölle. Vanhimmat historialliset kuvaukset heistä ovat 900-luvulta, mutta vaikuttaa varmalta, että taisteleva eliitti on ollut olemassa jo paljon kauemmin, ehkä jo 300 – 400 -luvulta lähtien. 1100-luvun lopulla sotilassuvut ottivat poliittisen vallan Japanissa. Tuolloin, vuonna 1192 Minamoto Yoritomo tuli shoguniksi, ylimmäksi sotilasjohtajaksi. Valta säilyi samurai-luokalla aina vuoden 1868 Meiji-restauraatioon asti.

Nitoben mukaan bushidoon synnylle historiassa ei ole mitään tarkkaa aikaa tai paikkaa. Koska bushido tulee tietoiseksi feodaaliajalla, hän sijoittaa sen alun feodalismiin. Feodalismin puolestaan voidaan katsoa aloittaneen nousunsa 1100-luvun lopulla, Yoritomon valtakaudella. Itse feodalismin alkujuuret ovat olleet jo paljon kauemmin olemassa, samoin myös bushidoon alkujuuret. (Oikarinen)

Nitobe pitää bushidoon alkulähteinä buddhalaisuutta, shintolaisuutta ja kungfutselaisuutta. Buddhalaisuudesta tulee tyyni luottamus kohtaloon, hiljainen alistuminen väistämättömään, mielentyyneys vaaran tai onnettomuuden uhatessa, elämän halveksunta ja ystävällinen suhtautuminen kuolemaan. Shintolaisuudesta juontuu uskollisuus hallitsijaa kohtaan sekä esi-isien ja vanhempien kunnioitus. Etiikan ja moraalisten arvojen alueella kungfutselaisuus on ollut bushidoolle antoisin. Kungfutsen oppi viidestä perussuhteesta (hallitsija-alamainen, isä-poika, vanhempi-nuorempi veli, mies-vaimo ja ystävä-ystävä) määritteli tarkoin jokaisen ihmisen velvollisuudet toisia kohtaan. Kun Kiinassa kungfutselaisuus korosti kuuliaisuutta vanhemmille, Japanissa etusija annettiin uskollisuudelle ylempää kohtaan. (Oikarinen)

Samuraiden tullessa ylimmäksi luokaksi he saivat kunniaa ja suuria etuisuuksia ja samalla siis suurta vastuuta kannettavakseen ja näin tarvittiin pian yleisiä käyttäytymisstandardeja. Bushidoo oli ratkaisu tähän vaatimukseen. Bushidoon koodin katsotaan saaneen virallisesti muotonsa juuri rauhallisella Tokugawa-kaudella (1600 – 1867). Esimerkiksi Olavi K. Fält kirjoittaa, kuinka rauhallisella Tokugawa-kaudella soturiluokka ei enää voinut toteuttaa varsinaista kutsumustaan eli sodankäyntiä. Tällöin sotilashallitus samurailuokan turhautumista estääkseen ohjeisti samuraita vaalimaan sekä fyysisiä sotataitojaan että henkisiä hyveitään. ”Esi-isien tekoja ryhdyttiin romantisoimaan ja luomaan myyttistä samurain käyttäytymisihannetta, jota 1700-luvulta lähtien kutsuttiin bushidooksi, samurain tieksi.” Timo Klemola puolestaan mainitsee kirjassaan Zen-Karate, kuinka 1700-luvun alkupuolella, kun Tokugawan rauhankausi oli kestänyt yli sata vuotta, samuraiden, siis ammattisotilaiden elämäntehtävä alkoi hämärtyä. ”Tähän aikaan ilmestyi useita sotilaan tietä, bushidooa, käsitteleviä kirjoja, joiden ensisijainen tarkoitus oli kohottaa samurai-luokan laskenutta moraalia.” Nitoben mukaan samuraista kuitenkin tuli Japanin kulttuurihistoriaan syvällisesti vaikuttanut yhteiskuntaluokka, jonka ihanteessa yhdistyivät kaksi puolta, miekka ja kirsikankukka, sotaisuus ja kaunosieluisuus. (Oikarinen)

Lähteet:
A. Oikarinen, Samurain etiikka ja japanilaisuuden tulkinnat, http://cc.oulu.fi/~histwww/japani/Aki.htm

Nitobe, Inazo 1972 (1900: tenth revised edition 1905): Bushido, the Soul of Japan: An exposition of Japanese Thought. The Works of Inazo Nitobe: Volume I. University of Tokyo press. Tokyo.